Raportointikokeilu

Osastonhoitaja järjesti raportointikokeilun, jonka tavoitteena oli säästää aikaa ja käyttää aikaa tehokkaammin heti vuoron alussa. Ajatuksena oli, että suunnitellun muutoksen myötä sairaanhoitajilla jäisi paremmin aikaa varsinaiseen potilaiden hoitotyöhön. 

Raportointikokeilu on osa "innovatiivisia ratkaisuja sairaanhoitajapulaan", sillä kyseisellä tehovalvonnan osastolla sairaanhoitajat saavat kolmen potilaan asemesta vähintään neljä, mutta usein jopa viisi potilasta hoidettavakseen, koska sairaala ei ole syystä tai toisesta onnistunut rekrytoimaan riittävästi sairaanhoitajia ratkaistakseen vajaaresurssoinnin ja siitä aiheutuvat potilasturvallisuuden ongelmat.

Ensimmäisenä tavoitteena oli, että potilasarviointi ja muut kirjattavat asiat tulisi kirjattua oikea-aikaisesti, mikä on tärkeää mm. siksi, että kolmannen osapuolen sovellus analysoi potilastietojärjestelmään kirjattua tietoa ennakoidakseen potilaan voinnissa tapahtuvia muutoksia, jotta potilaan tilan romahtamiseen voitaisiin puuttua ennaltaehkäisevästi. 

Oikea-aikainen kirjaaminen on tärkeää myös siksi, että muut ammattilaiset käyttävät kirjattuja tietoja päätöksentekonsa tukena. Jos esimerkiksi nestetasapainoa ei ole kirjattu oikea-aikaisesti, potilaalle voidaan määrätä lääkettä, jota potilas ei oikeasti tarvitsisikaan.

Toisena tavoitteena oli, että aamulääkkeiden annosteleminen tulisi suoritettua oikea-aikaisesti. Oikea-aikainen lääkkeiden annostelemisen tärkeys on melko yksiselittäistä, etenkin, kun kyseessä on tehovalvontaosasto. Potilaat voivat olla erittäin huonossa kunnossa ja ovat siten riippuvaisia lääkkeistään ja potilaat saavat useita erilaisia lääkkeitä, jotka voivat olla keskenään sopimattomia samaan aikaan annosteltuna.

Raportointikokeilu oli suunniteltu pääpiirteittäin niin, että raporttia vastaanottavaa sairaanhoitajaa varten potilastietojärjestelmän sivupalkkiin on jo valmiiksi kirjattu potilaan tulosyy, diagnoosit, tehdyt ja odottavat tutkimukset, osastohoitojakson aikaiset leikkaukset ja muut operaatiot, ajantasaisin potilasarviointi järjestelmittäin (neurologinen, hengitys, sydän ja verenkierto, jne.), letkut ja laitteet, haavat, jne. sekä kotiutumissuunnitelma ajantasaisine esteineen. 

Tämänkaltaiseen raporttiin olin jo ehtinyt tottua, mutta täällä on ollut tapana kirjoittaa kaikki muistiinpanoina paperille ja raportilla kului turhaa aikaa siihen, että vastaanottava sairaanhoitaja ehti kirjoittaa kaikki nippelitiedot paperille, vaikka ajantasaisin tieto on aina yksin potilastietojärjestelmässä.

 

Sivuhuomioina sanottakoon tavanomaisen raportoinnin hitauden valottamiseksi, että toisinaan näitä raportoitavia tietoja oli kerrattava tai annettava varsinaista opetusta, sillä sairaanhoitajien vaihtuvuus on suurta ja suurimmalla osalla sairaanhoitajista on alle kaksi vuotta työkokemusta tällä. Tämän huomion tarkoituksena ei ole kritisoida näitä vastavalmistuneita ja muuten vähän kokeneita sairaanhoitajia, vaan vastuu henkilöstöresursseista on sairaalalla. Tutkimukset osoittavat, että vakituinen henkilökunta edistää potilasturvallisuuden toteutumista.

Raportointikokeilussa oli uutta myös se, että raportti käydään potilaan vierellä potilashuoneessa, jotta voitaisiin edistää potilaan osallistumista ja sitoutumista hoitoonsa sairaalassa ja kotiutumisen jälkeen. Sairaanhoitajat esittivät erilaisia huolenaiheita tähän liittyen, sillä he eivät olleet tottuneet käymään raporttia potilaan kuullen. Keskeyttäisivätkö potilaat kysymyksillään tai kiireettömillä pyynnöillään raportin eikä aikaa säästyisikään? Pahoittaisivatko potilaat mielensä, jos sairaanhoitaja mainitsee terveyteen liittyviä sensitiivisiä asioita?

Raportointikokeilussa eniten vastustusta aiheutti se, että varsinaisen raportin jälkeen raporttia antava sairaanhoitaja kirjaisi raporttia vastaanottavan sairaanhoitajan tekemän kokonaisvaltaisen potilasarvioinnin. Asiasta oltiin yritetty tiedottaa ja keskustella, että jokainen on vastuussa vain omasta arvioinnistaan, ja vaikka raportin antanut sairaanhoitaja kirjaa toisen puolesta, potilastietojärjestelmä tallentaa, että sairaanhoitaja 1 on kirjannut sairaanhoitajan 2 puolesta ja että sairaanhoitaja 2 on "vastuussa" kirjatusta – ja sairaanhoitajan 2 vastuulla on myös tarkistaa, että sairaanhoitaja 1 on kirjannut juuri niin kuin sairaanhoitaja 2 on tarkoittanut. Silti eräs vastavalmistunut sairaanhoitaja kävi kierroksilla, että hän ei halua kirjata toisen puolesta, koska hän ei halua joutua oikeuden eteen.

Raportointikokeilun aikana koin jokseenkin ongelmalliseksi seuraavat pointit:

1. Potilaan tulosyyn kirjaaminen on tehty puutteellisesti vain kopioimalla katkelma lääkärin tulotekstistä, joka ei kerro tarkemmin esim. eri murtumista tai muista vammoista tai leikkauksista tai joka ei laajemmin kuvasta hoitotyön näkökulmaa.
2. Arviointi kirjataan eri järjestyksessä kuin missä olen tottunut tekemään arvioinnin tehokkaasti ja jokaisella sairaanhoitajalla on oma tyylinsä tehdä arviointi, ts. aikaa kului järjestyksen lunttaamiseen, jotta kirjaajan ei tarvitsisi hyppiä eri osioiden välillä.
3. Kirjaava sairaanhoitaja saattaa kirjata hitaasti eikä pysy sujuvan arvoinnin tahdissa.
4. Kirjaava/arvioiva sairaanhoitaja saattaa haluta kirjata/kirjattavan liiallisesti kahteen kertaan "varmuuden vuoksi", vaikka sairaalan ohjeena on kirjata vain poikkeukset (potilastietojärjestelmän otsikoissa on määritelty mitä "normaalin rajoissa" tarkoittaa, joten niihin liittyviä laatikoita ei tarvitse kirjata uudelleen, mikä säästää aikaa.)
5. Vuororaporttiin on varattu 30 minuuttia, mutta raportointikokeilun myötä – ainakin näin alkuvaiheessa – raportointiin kului 45 minuuttia tai jopa tunti, mikä on tylsää sen sairaanhoitajan kannalta, joka odottaa kotiinpääsyä 12,5-tuntisen vuoron jälkeen. Toisekseen sairaala yrittää yleensä välttää minkäänlaisen ylityöajan kertymistä, mutta tämän raportointikokeilun myötä useammalle sairaanhoitajalle kertyi tätä ylityöaikaa.
6. Jotkut sairaanhoitajat eivät kyenneet luopumaan pinttyneestä tavastaan kirjoittaa raporttia paperille ja tähän kului tarpeettomasti aikaa raportointikokeilun tulosten tarkastelemisen kannalta.

Lopulta kannatan sitä, ettei sairaanhoitajien tarvitse enää tuhlata aikaa siihen, että kirjoitamme paperilla monta kertaa sen, minkä voi kirjoittaa ja lukea potilastietojärjestelmästä ja että käymme raportin läpi potilashuoneessa. Toisaalta kannatan sitä, että hoidettuamme raportin tällä kannattamallani tavalla, jatkan tekemällä arvioinnin itsenäisesti ja kirjaan sen itse, jotta voisin säästää enemmän aikaa ja jotta toisen sairaanhoitajan ei tarvitse jäädä ylitöihin kirjurikseni. Näin homma toimi Suomessa ja näin se voi toimia myös täällä, mikäli halutaan päästä oikeisiin tuloksiin.

Hoitotyön informatiikan maisteriopinnot, osa 2

Kuva: StockSnap.io

Viimeisestä postauskerrasta on vierähtänyt jo turhan pitkän tovi. Tammikuussa 2021 kirjoitin siitä, että olin hiljattain aloittanut hoitotyön informatiikan maisteriopinnot. Reilun kahden vuoden aikana opinnot ovat edenneet, vaikka matkassa on ollut joitakin valitettavia mutkia ja viivästyksiä. Nyt maisteriopinnot ovat loppusuoralla. Tällä hetkellä suoritan capstone-projektia, jonka kautta voin soveltaa teoriaopintoja käytäntöön suorittaessani samalla hoitotyön informatiikan työharjoittelua sairaalassa, jossa olen ollut töissä niin ikään reilut kaksi vuotta. Työkokemus kyseisestä sairaalasta antaa tietynlaisen etuaseman syvällisemmän toimintaan ja menettelytapoihin liittyvän kokemuksen ja senmukaisen ymmärryksen kautta. 

Tämän 10-viikkoisen capstone-projektin ja työharjoittelun yhdistävän kurssin vaatimuksena on yhteensä 100 tuntia työharjoittelua, mukaan lukien suoraan projektin kirjoittamiseen käytetyt tunnit. Tämän jälkeen nimenomaan hoitotyön informatiikan maisteriopiskelijat suorittavat vielä toiset 100 tuntia työharjoittelua ennen valmistumista, mutta tämä viimeinen kurssi on vain työharjoittelua eli "menee seilaten läpi", kuten ohjaaja koulun puolelta kommentoi. Koska olin joutunut pitämään pidemmän tauon ennen näitä kahta viimeistä kurssia, olin hieman hukassa aloittaessani opiskelua uudestaan, mutta kun kurssi oli edennyt puoleenväliin, alkoi viimein tuntua siltä, että valmistuminen on mahdollista ja että se on jo itse asiassa aivan nurkan takana.

Capstone-projektini aiheena on kivunhoidon laadun parantaminen. Matalamman sosioekonomisen aseman potilaat, joiden joukossa rodullistetut ja etniset vähemmistöt ovat yliedustettuina, eivät saa yhtälaatuista kivunhoitoa akuutin ja kroonisen kivun suhteen terveydenhuollon koko jatkumolla tarkasteltuna. Tämä ei ole ongelma vain yksityisten ja voittoa tavoittelevien vakuutusyhtiöiden ja sairaaloiden luvatussa maassa, vaikka historiallinen de facto ja de jure -segregaatio vaikuttavatkin merkittävästi Yhdysvaltain terveydenhuollon tasoon ja laatuun naapurustoittain. Osana capstone-projektini tiedonhakua olen lukenut mm. sarjasta tanskalaisia tutkimuksia, joissa sosioekonominen asema on yhteydessä hoitotuloksiin, vaikka Tanska tunnetaankin kattavasta pohjoismaisesta sosiaaliturvajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on luoda tasa-arvoa potilaiden välillä, sillä terveydenhuolto on ehdoton ihmisoikeus. 

Ennen capstone-projektini aihevalintaa olin perehtynyt epätasa-arvoon Yhdysvalloissa useiden aihetta käsittelevien kirjojen kautta. Näistä merkittävimmiksi koin seuraavat teokset: 

• Harriet A. Washington: Medical Apartheid: The Dark History of Medical Experimentation on Black Americans from Colonial Times to the Present (2007),
• Richard Rothstein: The Color of Law: A Forgotten History of How Our Government Segregated America (2017),
• Mehrsa Baradaran: The Color of Money: Black Banks and the Racial Wealth Gap (2017) ja
• Nell Irvin Painter: The History of White People (2010).

Terveydenhuollon laatu ja saatavuus ovat yhteydessä potilaan demografisiin ominaisuuksiin ja tietoihin, kuten rodullistettuun ja etniseen taustaan. Edellä mainitut teokset käsittelevät Yhdysvaltain systemaattiseen rasismiin liittyvää historiaa ja nykypäivää ja auttavat luomaan kokonaisvaltaisen kuvan siitä, että terveydenhuollossa esiintyvä epätasa-arvo on mikrotason ilmiö siitä systemaattisesta rasismista, joka vallitsee yleisesti ottaen yhteiskunnallisella makrotasolla. Epätasa-arvo, ennakkoasenteet ja rasismi terveydenhuollossa eivät ole erillinen ilmiö, vaan ilmiö mukailee yhteiskunnan vallalla olevaa mentaliteettia, joko tarkoituksenmukaista tai tiedostamatonta rasismia ja ennakkoasenteita.

Esimerkiksi suomeksi ilmaistuna listan ensimmäinen kirja, Lääketieteen apartheid, kuvaa brutaaleihin lääketieteellisiin kokeisiin alistettuja rodullistettuja vähemmistöjä, jotta esim. kirurgisia tekniikoita voitaisiin harjoitella yrityksen ja erehdyksen kautta ilman vähemmistön edustajan suostumusta tai asianmukaista anestesiaa ennen kuin (jokseenkin) täydellistettyä tekniikkaa voitiin käyttää valkoisten potilaiden kirurgisessa hoidossa. Rodullistetut vähemmistöt nähtiin alisteisina ja korvattavana "kulustustavarana". Käsitykset rodullistettujen vähemmistöjen korkeammasta kivunsietokynnyksestä vallitsevat edelleen nykypäivän nuorten korkeatasoista tieteellistä koulutusta saaneiden lääkäreiden joukossa, mikä myötävaikuttaa siihen, että nämä lääkärit antavat epätarkempia hoitosuosituksia ja määräävät vähemmän kipulääkkeitä, vaikka rodullistettujen ja etnisten vähemmistöjen potilaiden subjektiivinen kokemus kivusta ansaitsisi objektiivisesti ja eettisesti tarkasteltuna yhtävertaista huolta ja hoitoa kuin muidenkin potilaiden kivunhoito.

Capstone-projektini tarkoituksena on luoda teoreettinen hoitotyön laatua parantava interventio nimenomaan hoitotulosten eroavaisuudesta kärsivälle potilaspopulaatiolle. Aihetta käsittelevät tutkimukset suosittelevat mm. multimodaalista kivunhoitoa opioidien käytön vähentämiseksi, kivunhoidon standardisointia ja yksilöllistämistä ja ei-lääkkeellisiä kivunhoidon menetelmiä. Opioidien käyttö on merkittävästi yleisempää kuin Suomessa. Tähän on syynä useita eri tekijöitä, joista voidaan mainita mm. lääkefirmojen harhaanjohtavat tutkimustulokset opioidien turvallisuudesta ja niiden voittoa tavoittelevat pyrkimykset, asiakaspalvelun korostuneisuus hoidon laadun asemesta ja opioiden määräämisen kätevyys suhteessa vakuutusyhtiöiden korvausmalleihin (esim. vastaanottokäyntiin käytettyä aikaa ei korvata riittävästi syvällisemmän hoidon suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi). Siinä missä standardisointi asettaisi erilaiset potilaspopulaatiot enemmän samalle viivalle, yksilöllistäminen varmistaisi, että samaa lähestymistapaa ei sovelleta sokeasti jokaiseen potilaan, vaan taataan potilaslähtöinen hoito kuuntelemalla itse potilasta hoitonsa asiantuntijana. Lopulta ei-lääketieteellisten kivunhoidon menetelmien esteinä etenkin osastohoidossa on hoitajamitoitus, jonka jäljiltä ei ole resursseja tai aikaa tehdä kokonaisvaltaista ja kuntoutusta tukevaa hoitotyötä.

Suoritan capstone-projektia työharjoittelun yhteydessä, sillä työharjoittelun tarkoituksena on antaa työkaluja ja resursseja projektin eri osien valmisteluun. Koronan jälkeisessä maailmassa hoitotyön informatiikan työharjoittelu tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että istun kotisohvalla seuraten TEAMS-kokouksia etänä. Näiden kokousten ja työharjoittelun ohjaajien kanssa käymieni kahdenkeskeisten keskustelujen kautta opin, mitä käytännön työ pitää sisällään ja saan kysyä tarkentavia ja mieltä askarruttavia kysymyksiä valmistautuakseni hoitotyön informatiikan rooliin, kunhan saan maisterintutkintoni päätökseen viimeisimmän suunnitelman mukaan tämän vuoden syksyllä. Työharjoittelun ohjaajat vaikuttavat olevan innokkaita ohjaamaan ja ovat ennakoivasti selittäneet asioita ja mielellään vastanneet kaikenlaisiin kysymyksiin. 

Tämän kyseisen sairaalan kliinisen informatiikan tiimi keskittyy lyhyesti sanottuna toimimaan välikätenä etenkin rivisairaanhoitajien ja informaatioteknologian "nörttien" välillä, jotta terveydenhuollon ammattilaisten työnkulut olisivat toimivia ja tehokkaita, potilastyötä tukevia ja potilasturvallisuutta ja hoidon laatua edistäviä. Suurin osa työharjoitteluni ohjaajista on tehnyt töitä kliinisen informatiikan parissa noin 16 vuotta, kun Epic-potilastietojärjestelmä (vertaa Suomen Apotti-hanke) otettiin asteittain käyttöön vuodesta 2007 alkaen. 

Alkukankeuden jälkeen niin kliininen informatiikka kuin potilastietojärjestelmä ja muut tietotekniset sovellukset ovat kehittyneet huimasti ja työn vaatimukset ovat lisääntyneet. Vaatimusten lisääntyminen näkyy mm. Epicin vaatimien sertifikaattien määrässä ja laadussa. Tämä kyseinen kliinisen informatiikan tiimi keskittyy vahvasti tähän potilastietojärjestelmään ja näiden sertifikaattien kautta tiimin jäsenillä on pätevyys rakentaa ja muokata sairaalan omaa versiota aina, kun Epic julkistaa päivityksiä ja sairaala saa päättää, mitkä päivitykset palvelevat sairaalaa ja millaisella rakenteella.

TEAMS-kokoukset ovat antaneet katsauksen kulissien taakse. Tähän mennessä kokemani perusteella odotukseni työnkuvasta ovat täyttyneet tai jopa ylittyneet positiivisesti, mutta en välttämättä osannut odottaa lähes keskeytyksetöntä siirtymistä kokouksesta (ja aiheesta) toiseen niin, että itse projektien työstämiselle voi olla vaikea löytää aikaa. Työ vaatii erinomaista organisaatiokykyä ja joustavuutta, mutta on myös asetettava rajoja, jotta saa työstettyä projekteja. Kliinisen informatiikan tiimin kaikilla jäsenillä on useiden vuosien kokemus myös kliinisestä potilastyöstä, mikä on edellytyksenä sille, että pärjää kliinisen informatiikan parissa etenkin työnkulkujen ja kaikenlaisen ongelmanratkaisun parissa.

Kunhan saan maisteriopintoni päätökseen, toivottavasti pääsen kokeilemaan erilaista työnkuvaa hoitotyön informatiikan parissa ja toivottavasti se on mielenkiintoista sittenkin, kun pääsen itse käytännön työn pariin muutenkin kuin ohjaajaa seuraamalla kokouksesta toiseen. 

Hoitotyön informatiikan maisteriopinnot

Olen hiljattain aloittanut hoitotyön informatiikan maisteriopinnot, mistä olen kovin innoissani. Nyt ymmärrän, miten ala on kutsunut minua jo pidempään. Koen, että hoitotyön informatiikassa yhdistyvät sopivasti hoitotyön ja informaatioteknologian osaaminen kovin laaja-alaisella alalla.

American Nurses Association (2015) määrittelee hoitotyön informatiikan erikoisalaksi, joka tunnistaa, määrittelee, hallitsee ja kommunikoi dataa, informaatiota ja tietoa hoitotyössä. ANA:n (2015) mukaan hoitotyön informatiikka tukee sairaanhoitajia, potilaita, moniammatillista tiimiä ja muita sidosryhmiä päätöksenteossa haluttujen hoitotulosten saavuttamiseksi, ja päätöksentekoa tuetaan tietorakenteilla ja -prosesseilla sekä informaatioteknologialla.

Koulutus alkoi johtajuuden opinnoilla. Kurssilla kävimme läpi erilaisia johtajuuden malleja ja reflektoimme omaa johtamisosaamista ja -tyyliä. Valitettavasti itselleni ei ollut ehtinyt kertyä johtamisosaamista ennen kurssia, mutta saatoin silti tarkastella persoonallista tyyliäni. Opin, että osallistava transformatiivinen johtaminen on arvioitu tehokkaimmaksi johtamistyyliksi, minkä suhteen intuitioni osui oikeaan.

Johtajuusopintojen jälkeen olen päässyt aloittamaan hoitotyön informatiikan perusteista ja näyttöön perustuvan käytännön hyödyntämisestä potilaskeskeissä hoitotyössä ja kansanterveydessä. Olen pohtinut, miten hoitotyön informatiikka vaikuttaa hoitoonpääsyyn nykyteknologian aikana ja mitkä tekijät määrittelevät parhaita hoitotuloksia. Olen vahvistanut osaamistani luotettavien tietolähteiden etsimisessä ja tutkimusten kriittisessä tarkastelussa. Syventymistä näihin aiheisiin on vielä paljon edessä, mutta aiheet ovat varsin mieluisia jo sairaanhoitajaopintojen ajalta.

Nyt jo haaveilen siitä, miten voin hyödyntää koulutustani tulevaisuudessa. Tällä hetkellä koen valinnanvaikeutta, mutta uskon, että näkemys tarkentuu opintojen myötä. Olen onnellinen siitä, että saan opiskella tätä alaa ja kehittyä toisella tapaa hoitotyön asiantuntijaksi.

Lähde

American Nurses Association. (2015). Nursing Informatics: Scope and Standards of Practice (2nd ed.). Silver Spring, MD: American Nurses Association.

Ethän pelkää koronarokotetta?

Kuva: StockSnap.io

Ensimmäisistä uuden koronaviruksen aiheuttamista tapauksista raportoitiin Kiinasta 31.12.2019. Nyt lähes vuotta myöhemmin koronaviruspandemian taittamiseksi kehitettyä rokotetta on annettu ensimmäiselle joukolle ihmisiä – lähinnä terveydenhuollon ammattilaisille – ympäri maailman.

Toisin kuin monet väittävät koronavirusta on tutkittu jo aiemminkin. Vuosina 2002-2004 maailmalla levisi SARS-CoV eli Severe acute respiratory syndrome-related coronavirus ja vuonna 2012 puolestaan MERS-CoV eli Middle East respiratory syndrome-related coronavirus. 

Nyt COVID-19 aiheutti maailmanlaajuisen vakavan pandemian ja olemme joutuneet turvautumaan erityisiin varotoimiin sairastumisen ja jopa mahdollisen kuoleman välttämiseksi.

Uuden koronaviruksen vuoksi olemme joutuneet pitämään suu-nenäsuojiksia ihmisten läheisyydessä ja pitämään turvaväliä muihin ihmisiin. Olemme joutuneet luopumaan harrastuksista ja vapaa-ajan viihteestä. Toiset ovat tulleet irtisanotuiksi tai lomautetuiksi. Ylipäätään talous on kärsinyt ja sosioekonomisesta asemasta riippuen toiset ovat kärsineet enemmän kuin ne, joilla on rahaa ja työtä. Tiukoilla toimilla ja viranomaisten suosituksia noudattamalla voisimme olla paljon paremmassa tilanteessa. Nyt elämämme on toistaiseksi rajoittunutta.

COVID-19 on muodostunut erittäin vakavaksi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Sen vuoksi oli tahtoa tehostaa rokotteen kehitystyötä: rokote oli saatava jakeluun mahdollisimman pian. Tänä disinformaation aikana rokotevastaisuus on kuitenkin levinnyt laajalle ja nämä niin sanotusti rokotevastaiset ihmiset pitävät tätä nopeana nähtyä kehittämisprosessia huonona asiana.

Suurin osa terveydenhuollon ammattilaisista ymmärtää, mitä tämä koronaviruspandemia tarkoittaa. Olemme yrittäneet saada ääntämme kuuluviin, mutta meitä ei pidetä asiantuntijoina. Anekdoottisia todisteita pidetään pätevimpinä kuin alan ammattilaisten koulutusta ja kokemusta. On ollut turhauttavaa seurata välinpitämättömyyttä, kun ammattilaisina olemme kuitenkin joutuneet todistamaan vaikeita kamppailuja elämästä ja kuolemasta. Miksi meitä ei uskota?

Kaikki ovat varmasti kyllästyneitä tilanteeseen, jossa joudumme rajoittamaan elämäämme itsellemme ennennäkemättömällä tavalla. Miksi se ei kuitenkaan näy teoissa? Sen sijaan, että noudatettaisiin viranomaisten suosituksia, kokoonnutaan ja kuljetaan ihmisten joukossa ilman suu-nenäsuojusta. Sen sijaan, että innostuttaisiin rokotteen vaikutuksesta tämän tilanteen korjaamiseksi, etsitään tekosyitä rokotetta vastaan.

Koronaviruspandemia on pysäytettävä. Disinformaatiota vastaan on taisteltava antamalla luotettavaa ja tutkittua faktatietoa. On jaksettava vielä noudattaa viranomaisten suosituksia, jotta jonain päivänä emme enää tarvitse suu-nenäsuojusta ja saamme jatkaa elämäämme täysillä. 

Koronavirusrokotteen saaneena on helppo hymyillä maskin alla.

Olen siinä mielessä erittäin etuoikeutetussa asemassa, että sain koronarokotteen 29.12.2020 kello 9.40. Tätä kirjoittaessani en ole kokenut minkäänlaisia oireita rokotteen vuoksi, en edes pistoskohdan kipua. Sen sijaan toivo tilanteen niin sanotusta normalisoitumisesta on vahvistunut mielessäni ja sielussani. Jaksan kamppailla paremman huomisen puolesta!

Miten päädyin sairaanhoitajaksi Yhdysvaltoihin?

Kuva: Bruce Mars / StockSnap.io

Voidakseen tehdä sairaanhoitajan töitä Yhdysvalloissa, tulee olla sairaanhoitajan tutkinto, voimassaoleva sairaanhoitajan lisenssi (pohjalla rekisteröinti Suomessa) ja kaksi vuotta työkokemusta sairaanhoitajana. 

Lisäksi viisumin vuoksi pitää olla työnantaja sponssorina ja tämä tapahtuu helpoiten välitysfirman toimiessa työnantajana. Sairaanhoitajien kohdalla vaatimuksena on permanent residency (PR) eli niin kutsuttu vihreä kortti, jonka voi saada EB-3-viisumikategorian (employment-based) kautta. 

Yhdysvaltalaiset sairaalat maksavat kotimaisille traveler-sairaanhoitajille suuria bonuksia yleensä 13 viikon sopimuksista. Koska sairaanhoitajia ei ehditä kouluttaa samaan tahtiin kuin heitä eläköityy, ulkomaalaiset jo pätevyytensä hankkineet ja osoittaneet ovat tervetulleita. Sairaanhoitajapulan vuoksi PR-kortin saaminen on tavallaan helppoa, kunhan täyttää vaaditut kriteerit.

Tutkintotodistus

Lisenssiä varten sairaanhoitajan tutkinnon tulee vastata yhdysvaltalaista Bachelor of Science in Nursing (BSN) -tutkintoa, kattaen kaikki erikoisalat teorian ja käytännön osalta.

Itse hain ensimmäistä lisenssiä Coloradon osavaltiosta, joten tutkintoni arvioijana toimi Commission on Graduates of Foreign Nursing Schools (CGFNS). Heidän raporttinsa, Credentials Evaluation Service Report (CES), maksoi 350 dollaria ja sen arvioinnissa kesti parisen kuukautta.

Eri osavaltioilla on erilaisia vaatimuksia tutkinnon arvioimiseksi. On varmistettava kyseisen osavaltion Board of Nursing (BON) -nettisivustolta osavaltiokohtaiset kriteerit.

CES-raporttiin tarvitaan:

• ylioppilastutkintotodistus
• sairaanhoitajan tutkintotodistus
• todistuksen varmennus ammattikorkeakoulusta
• sairaanhoitajaksi rekisteröinnin varmennus Valviralta
• englannin kielitestin tulokset

Todistuksen varmennus täytyy lähettää ammattikorkeakoulun allekirjoitettavaksi ja koulun tulee lähettää se suoraan CGFNS:lle leimoineen päivineen. Alla olevaan taulukkoon on täytettävä kaikki teoria- ja käytännön tunnit. 

Tietääkseni minimimäärä teoriaa olisi 40 tuntia ja minimimäärä käytäntöä 80 tuntia per aihealue. Tutkintoni Satakunnan ammattikorkeakoulusta takasi sen, että teoria- ja käytännön tunteja oli molempia vähintään kaksinkertaisesti vaadittuun nähden. Ainoa ongelma tutkinnon tuntien erittelyssä oli se, että suomalaisessa ammattikorkeakoulutuksessa oppiaineet on integroitu.

Hankkiessani tutkintotodistuksen arvioinnin maisterin tutkintoa varten selvisi, että edellisen lisäksi tutkintoni vastaa 147 yhdysvaltalaista opintopistettä. Olen käsittänyt, että yhdysvaltalainen sairaanhoitajatutkinto koostuu yleensä 122 opintopisteestä, jotka jakautuvat lähes puoliksi yleisopetuksen ja varsinaisten hoitotyön opintojen välillä. Täten suomalainen sairaanhoitajatutkinto on varsin pätevä myös Yhdysvalloissa.

Tutkintotodistuksen tunnustamiseen vaadittava tuntijaottelu.

Englannin kielen testi

Englannin kielitaidon todistamiseksi voi tehdä joko TOEFL- tai IELTS-testin. Näissä testataan niin puhumista, kuullunymmärtämistä, luetunymmärtämistä kuin kirjoittamista. Maksimiarvosana on 9.0 ja sairaanhoitajilta vaaditaan keskiarvoksi vähintään 6.5 ja puhumisessa vielä erikseen 7.0.

Tein IELTS-testin British Councilin kautta Helsingissä ja maksoin testistä 250 euroa. Sain testistä huippupisteet, mutta silti koin kokeen vaativaksi etenkin siksi, että aika oli hyvin rajallinen jokaisen tehtävän tekemiseen. IELTS-testiin kannattaa panostaa kunnolla ja kokeessa kannattaa keskittyä huolella; IELTS on vaikeampi kuin ylioppilaskirjoitukset.

Hakemus hoitotyön lautakunnalle

Hakemus ja kaikki osavaltion vaatimat dokumentit tulee toimittaa valitulle board of nursingille (BON) ennen testiluvan (authorization to test, ATT) saamista. Jotkut osavaltiot vaativat tässä vaiheessa yhdysvaltalaisen sosiaaliturvatunnuksen, joten maahanmuuttostatuksesta riippuen joihinkin osavaltioihin hakeminen voi olla mahdotonta. Maahanmuuttajana pysyvän oleskeluluvan ja siten sosiaaliturvatunnuksen saa vasta, kun on ensin täyttänyt vaatimukset tutkinnon ja lisenssoinnin kannalta, joten ilman statusta on valittava osavaltio, joka ei vaadi sosiaaliturvatunnusta.

Itse olin tällaisessa asemassa ja tein hakemuksen Coloradon BONille. Täytin paperisen hakemuksen, maksoin 88 dollaria ja lähetin kirjeen postissa Coloradoon. Tämän jälkeen pääsin kirjautumaan myös netissä, ja hakemuksen viimeisteltyäni testiluvan saamisessa kesti noin viikko. Sen jälkeen varasin NCLEX-testiajan Lontoon Holbornin Pearson VUE -testikeskukseen. 

NCLEX

NCLEX eli National Council Licensure Examination testaa vähimmäiskompetenssia, jota sairaanhoitajilta vaaditaan potilasturvallista hoitotyötä toteuttaakseen. Testi hyödyntää computer adaptive testing (CAT) -mallia. Jokainen oikea vastaus synnyttää vaikeamman kysymyksen ja väärä vastaus helpomman. Tarkoituksena on osoittaa osaamisensa läpipääsyyn vaaditun rajan yläpuolella. Testiin saa käyttää aikaa kuusi tuntia ja maksimimäärä kysymyksiä on 265. Testin voi läpäistä jo 75 kysymyksellä.

National Council of State Boards of Nursingin (NCSBN) -tilastojen mukaan Yhdysvalloissa koulutetuista noin 90 % läpäisee testin ensimmäisellä kerralla, mutta ulkomaalaisista vain 43 %. Ulkomaalaisten joukkoon mahtuu kuitenkin kaikenlaisia hakijoita enkä usko, että Suomessa koulutetuilla ja kokeneilla sairaanhoitajilla on suurempia ongelmia selviytyä kokeesta. Kokeessa oikeat vastaukset ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin siihen käytetty aika.

Lisenssi

NCLEX-testin läpäistyään ja kun BON on tarkistanut tulokset, lautakunta myöntää sairaanhoitajalisenssin. Tämä voi olla pankkikortin kokoinen tai seinälle ripustettava todistus. Tieto lisenssistä löytyy myös netistä Nursys-sivustolta, jotta tulevat työnantajat voivat tarkistaa lisenssin voimassaolon, kuten Suomessa Valviran JulkiTerhikki-palvelusta.

NCSBN:n nettisivustolla kerrotaan, että kahden päivän kuluessa on mahdollisuus maksua vastaan saada tulokset ja että lisenssin myöntämiseen saattaa mennä kuusi viikkoa. Henkilökohtainen kokemukseni on se, että lisenssi myönnettiin 36 tuntia NCLEX-kokeen loppumisen jälkeen.

Lisenssin saatuaan sairaanhoitaja voi hakeutua töihin Yhdysvalloissa, kunhan maahanmuuttostatus on kunnossa.

Välitysfirma

Otin yhteyttä Avant Healthcare Professionals -nimiseen välitysfirmaan ennen kuin aloitin koko prosessin. He lupasivat sponsoroida minulle pysyvän oleskeluluvan sitä vastaan, että teen heidän kanssaan muutaman vuoden pituisen työsopimuksen (sopimus perustuu tuntimäärään). 

Välitysfirma huolehti viisumin käsittelyyn tarvittavista dokumenteista ja toimitin heille mitä he pyysivät. Lopulta kävin Helsingin konsulaatissa haastattelussa ja viisumi myönnettiin minulle muitta mutkitta. Pysyvän oleskelulupakortin (vihreä kortti) sain postitse sen jälkeen, kun olin ensin ylittänyt Yhdysvaltain rajan viisumin kanssa.

Rajan yli piti kuljettaa iso kasa dokumentteja "varmuuden vuoksi".

Avant järjesti asunnon Floridassa ja muutaman viikon ajan kävin kursseja heidän päämajallaan. Noiden viikkojen aikana opimme käytännön asioita (auton ostaminen, vakuutukset, asunnon vuokraaminen, pankki- ja luottokortit), hankimme ajokortit, asunnot ja autot sekä harjoittelimme vielä kliinisiä taitoja (suomalaisena en kokenut tälle erityistä tarvetta). Lopulta pääsin Floridasta Ohioon trip support specialistin kanssa. Tämä henkilö auttoi välttämättömien tavaroiden hankkimisessa ja oli mukana, kun kävin tutustumassa uuteen sairaalaan.

Koronapandemian vaikutus itsemurhariskiin

Kuva: Francisco Moreno / StockSnap.io

Joka vuosi noin 12/1 000 000 ihmistä kuolee itsemurhan takia ja jokaista kuolemaa vastaa 15-20 raportoitua itsemurhayritystä (Banerjee, Rao Kosagisharaf & Sathyanarayana Rao, 2020). Koronapandemia on lisännyt itsemurhariskiä ympäri maailman ja etenkin terveydenhuollon ammattilaisten, vanhusten, kodittomien ja siirtotyöläisten, väkivallan uhrien, stigmatisoituneiden ryhmien (nuoret sekä seksuaali- ja etniset vähemmistöt) ja talousongelmien kanssa kamppailevien riski itsemurhaan on lisääntynyt (Banerjee, Rao Kosagisharaf & Sathyanarayana Rao, 2020). 

Itsemurhariskiä lisääviä tekijöitä on monia: mielenterveysongelmat, koronapandemiaan liittyvä psykologinen ahdinko, akuutti itsemurhakriisi, päihteiden lisääntynyt käyttö, kotiväkivalta, karanteeni ja eristyneisyys, misinformaatio, talousongelmat sekä haavoittuvaisuus, kuten työskentely eturintamassa ja hylätyt vanhukset (Banerjee, Rao Kosagisharaf & Sathyanarayana Rao, 2020).

Banerjee, Rao Kosagisharaf & Sathyanarayana Rao (2020) ehdottavat keinoja itsemurhien ehkäisemiseksi: kriisipuhelinten saatavuus, mielenterveyshuollon telekonsultaatioiden saatavuus, koulutus terveyskeskuksissa, edukaatio median välityksellä, hyväksikäytön ja kotiväkivallan tunnistaminen sekä poliisin nopea vaste, haitallisten aineiden ja aseiden myynnin rajoittaminen, yhteisöllisen tuen tarjoaminen yksinasuville vanhuksille, ruoka- ja lääketoimituksista huolehtiminen sekä yhteistyö misinformaation vähentämiseksi.

Muutamissa maissa on vertailtu itsemurhatilastoja koronapandemiaa edeltävältä ajalta koronapandemian aikaiseen aikaan.

Japanilaisessa tutkimuksessa todettiin, että koronapandemian aikana poikkeuksellisesti naiset ovat tehneet suhteessa enemmän itsemurhia kuin miehet ja että tämän itsemurhataakan merkitys on erittäin merkittävä (Nomura et al., 2020). Tämä tutkimustulos liitettiin siihen, että poikkeusolojen aikana naisten sosioekonominen asema on heikompi kuin miehillä (Nomura et al., 2020).

Australialaisen tutkimuksen mukaan itsemurhaluvuissa ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta seitsemässä kuukaudessa, jona Queenslandissa on ollut julistettuna kansanterveysuhka (Leske et al., 2020). Intialaisessa tutkimuksessa todettiin, että pelko koronaviruksen aiheuttamasta taudista oli suurin syy itsemurhaan (Dsouza, Quadros, Hyderabadwala & Mamun, 2020).

Kulttuuri lienee melkoisen määrittelevä tekijä, miten eri maissa reagoidaan koronapandemian aiheuttamaan stressiin ja miten usein se stressi johtaa itsemurhaan. Ajan myötä saanemme vielä tarkempaa tutkimustietoa siitä, miten vakavat vaikutukset koronapandemialla on ollut kokonaisuudessaan. On kuitenkin tärkeää pohtia, miten selviämme tästä pandemiasta yhdessä ja miten voimme lievittää stressiä, jottei se johtaisi itsemurhiin.

Empiirinen tutkimus omassa työssäni tuntuu kallistuvan siihen, että tällä alueella itsemurhayritysten määrä on lisääntynyt, kun vertaan kokemukseeni pari vuotta sitten. Kokemukseni perusteella nuorilla ja nuorilla aikuisilla on erittäin paha olla, sillä he yrittävät itsemurhaa toistuvasti lääkkeiden yliannostuksilla. Tätä vanhemmat aikuiset käyttävät ennemminkin liikaa alkoholia, jolla pyritään turruttamaan paha olo, vaikka aikomuksena ei olekaan itsemurha. Lopulta on jokseenkin huojentavaa, että koronapandemia ei ole päässyt Suomessa valloilleen, sillä siinä tapauksessa seuraukset voisivat olla paljon vakavammat.

Lähteet

Banerjee, D., Rao Kosagisharaf, J. & Sathyanarayana Rao, T. S. (2020). 'The dual pandemic' of suicide and COVID-19: A biopsychosocial narrative of risks and prevention. Psychiatry Research, 293, November 2020, 113577. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.113577.

Dsouza, D. D., Quadros, S., Hyderabadwala, Z. J. & Mamun, M. A. (2020). Aggregated COVID-19 suicide incidences in India: Fear of COVID-19 infection is the prominent causative factor. Psychiatry Research, 290, August 2020, 113145. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.113145. 

Nomura, S., Kawashima, T., Yoneoka, D., Tanoue, Y., Eguchi, A., Gilmour, S., Kawamura, Y., Harada, N. & Hashizume, M. (2020). Trends in suicide in Japan by gender during the COVID-19 pandemic, up to September 2020. Psychiatry Research, 295, January 2021, 113622. https://doi.org/10.1016/j.psychres.2020.113622. 

Leske, S., Kõlves, K., Crompton, D., Arensman, E. & de Leo, D. (2020). Real-time suicide mortality data from police reports in Queensland, Australia, during the COVID-19 pandemic: an interrupted time-series analysis. Lancet Psychiatry, 8(1), 58-63. https://doi.org/10.1016/S2215-0366(20)30435-1.

Hyvinvointi koronapandemian aikana

Koronapandemian aikana stressin ja tunteiden hallintakeinojen tärkeys on korostunut. Pandemian aiheuttanut uusi koronavirus on herättänyt epätietoisuutta, joka on johtanut pelkoon ja ahdistukseen. Sosiaalisen turvavälin pitäminen kanssaihmisiin on saanut ihmiset tuntemaan yksinäisyyttä ja jopa eristyneisyyttä. Pandemian pitkittyessä ihmiset ovat uupuneet ja turhautuneet.

Jokainen ihminen reagoi omalla tavallaan. Reaktio voi riippua myös niin sanotusta yhteiskunnallisesta roolista, esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset reagoivat eri tavalla kuin esimerkiksi kroonisesti sairaat suuren yleisön keskuudessa.

Stressi voi aiheuttaa pelon ja ahdistuksen lisäksi ongelmia unen ja syömisen kanssa. Stressi voi vaikeuttaa kroonisista sairauksista ja mielenterveysongelmista kärsivien elämää. Stressi voi johtaa päihteiden lisääntyneeseen käyttöön. Näiden perusasioiden vuoksi on tärkeää opetella hallitsemaan stressiään ja tunteitaan.

Ensinnäkin on hyvä huolehtia itsestä ja muista pitämällä yhteyttä kanssaihmisiin. Videopuhelut voivat auttaa yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteiden kanssa, vaikka ne eivät korvaakaan fyysistä läsnäoloa. Muutoin yksinäisyyteen voi auttaa erilaisten asioiden parissa puuhastelu tai vaikka lukeminen eli se, että saa täytettyä vapaa-aikansa mielekkäällä tekemisellä.

Kuva: Kristin Hardwick / StockSnap.io

Pahan olon kanssa ei kannata jäädä yksin. Tarvittaessa voi olla yhteydessä kriisipuhelimeen tai hakeutua oman alueensa päivystykseen, jos läheisiin turvautuminen ei onnistu tai tunnu luontevalta. Oman tilanteensa myöntäminen ei ole häpeä, sillä suurin osa meistä on joutunut kamppailemaan tänä vuonna tavalla tai toisella.

Toisekseen on hyvä huolehtia kehostaan. Terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä uni ovat erittäin oleellisia jaksamisen kannalta. Niiden merkitys on korostunut erityisesti nyt pandemian aikana. Taito kuunnella kehoaan on näinä aikoina suuri hyöty. Lisäksi voi olla hyödyllistä ihan vain hengittää rauhallisesti ja venytellä tai esimerkiksi meditoida tai joogata. Kuntosalien ollessa kiinni voi jumpata kotona tai ulkona - pointtina on, että tekee edes jotain purkaakseen stressiä.

Lopulta on hyvä pitää taukoa uutisten seuraamisesta niin televisiosta kuin sosiaalisessa mediassa. Jatkuva uutisointi koronapandemiasta voi aiheuttaa ylimääräistä pelkoa ja ahdistusta luomalla jo vakavasta tilanteesta entistä vakavamman ja siten tarpeettomasti ahdistavamman kuvan. Mielekäs tekeminen luo uutisoinnin aiheuttamalle ahdistukselle terveellistä vastapainoa.

Tänä vuonna olemme joutuneet luopumaan paljosta. Kaikkien viranomaismääräysten tavoitteena on ollut hillitä viruksen leviämistä ja siksi suositusten noudattaminen on ollut välttämätöntä. Tällaisessa poikkeustilanteessa on hyvä muistaa, ettei aseta elämälleen liian korkeita tavoitteita, vaan yrittää elää päivä kerrallaan kohti sitä hetkeä, kun toivottavasti saamme viruksen hallintaan.

Koronapandemian vaikutukset terveydenhuollon henkilöstön mielenterveyteen

Kuva: Direct Media / StockSnap.io

Olemme pian taistelleet koronapandemiaa vastaan vuoden päivät. Ensimmäisistä uuteen koronavirukseen liittyvistä keuhkokuumetapauksista raportoitiin Kiinasta 31.12.19. Ensimmäiset Kiinan ulkopuoliset tartunnat todettiin Thaimaassa 13.1.20, ja lopulta koko maailma oli vielä kovin tuntemattoman koronan vallassa. Vuoden kuluessa 77,7 miljoonaa ihmistä on todennetusti sairastunut koronaviruksesta ja 1,7 miljoonaa on kuollut koronaviruksen vuoksi. Näiden tilastojen suhteen maiden välillä on suuria eroja: Uusi-Seelanti on onnistunut selättämään viruksen, mutta Yhdysvallat on antanut viruksen levitä räjähdysmäisesti. Tätä kirjoittaessani ihmisiä on vihdoin alettu rokottaa koronaa vastaan, mutta samalla koronaviruksesta on löydetty uusi mutaatio. Olemme joutuneet elämään epävarmuuden keskellä kaikkine tunteinemme eikä ole varmaa miten nopeasti tilanne helpottuu.

Uuden koronan vuoksi on tehty paljon erilaisia tutkimuksia. Tässä postauksessa haluan tarkastella tutkimuksia, joissa on keskitytty tutkimaan koronapandemian vaikutuksia terveydenhuollon henkilöstön mielenterveyteen. Useissa maissa terveydenhuollon henkilöstö on joutunut venymään äärimmilleen ja joustamaan yli kykyjensä. Samalla terveydenhuollon henkilöstö on joutunut toteamaan, että heidän tekemistään uhrauksista ei useinkaan makseta minkäänlaista kompensaatiota. On vain sankariksi ylistämistä ja juhlapuheita, mutta ei todellista arvostusta. Ammattilaiset kuitenkin vastaavat ihmishengistä rautaisella ammattitaidollaan, minkä pitäisi merkitä jotain. Sitä paitsi koronaan sairastuneiden potilaiden hoito on ollut erityisen vaativaa teho-osastoilla. Teho-osastojen hoitajat ja lääkärit ovat korvaamattomia etenkin koulutukseltaan.

Etsin tutkimuksia, joissa oli tarkasteltu koronapandemian vaikutuksia terveydenhuollon henkilöstön mielenterveyteen. Kiinassa tehdyn tutkimuksen mukaan hoitajat, naiset ja eturintaman työntekijät raportoivat useammin vakavista mielenterveyteen liittyvistä oireista (Lai et al., 2020). Toisessa tutkimuksessa todettiin, että terveydenhuollon työntekijöillä on merkittävä riski sairastua stressiin, ahdistukseen, masennukseen ja unettomuuteen koronaviruksen vuoksi (Spoorthy, Pratapa & Mahant, 2020). 

Näitä tekijöitä tutkittiin tarkemmin systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa, josta selvisi, että terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa ahdistuksen prevalenssi oli 23,2 %, masennuksen 22,8 % ja unettomuuden 38,9 % (Pappa et al., 2020). Toisessa vastaavassa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa selvisi, että ahdistuksen prevalenssi on 31,9 %, masennuksen 31,4 % ja unettomuuden 37,9 % (Wu et al., 2020). Lisäksi Wu et al. (2020) raportoivat ahdingon prevalenssin olevan 41,1 %.

Liun et al. (2020) tutkimuksessa tarkasteltiin seitsemää eri ryhmää: 1) noninfektiiviset krooniset potilaat, 2) koronapotilaat, 3) karanteenissa olevat henkilöt, 4) opiskelijat, 5) suuri yleisö, 6) lääkärit ja hoitajat ja 7) muu sairaalahenkilöstö.

Kaikista näistä lääkäreillä ja hoitajilla oli vähiten masennusta (prevalenssi 31,4 %), toiseksi vähiten ahdistusta (31,9 %), kolmanneksi vähiten ahdinkoa (41,1 %) ja eniten unettomuutta (37,9 %). Tutkimuksessa ei ollut merkitystä sillä onko työskennellyt etu- vai toisessa rintamassa. Mainittakoon, että masennus ja ahdistus oli yleisintä noninfektiivisten kroonisesti sairailla potilailla, karanteenissa olevilla henkilöillä ja koronapotilailla.

Lisäksi Zhangin et al. (2020) tutkimuksessa korostui niin ikään unettomuus: lääkäreillä ja hoitajilla prevalenssi oli 38,4 % versus muilla sairaalan työtekijöillä 30,5 %. Lääkäreillä ja hoitajilla oli myös enemmän ahdistusta (13,0 % versus 8,5 %), masennusta (12,2 versus 9,5 %), somatisaatiota (1,6 % versus 0,4 %) ja pakko-oireita (5,3 % versus 2,2 %).

Zhangin et al. (2020) mukaan psykologiset muutokset tapahtuvat kolmessa vaiheessa, joiden aikana ihmiset mukautuvat niin sanottuun uuteen normaaliin:

1. varhainen vaihe: ristiriita ammatillisen tehtävän ja infektion pelon välillä
2. keskivaihe: ahdistus, masennus, somatisaatio, pakko-oireisuus, pelko ja ärtymys
3. myöhäisvaihe: psykologinen mukautuvuus (merkittävä ja arvokas tehtävä ihmisten terveyden puolesta)

Mainittakoon, että Sampaion, Sequieran & Teixeiran (2020) tutkimuksessa pelko liittyi nimenomaan pelkoon tartuttamisesta ja tarttumisesta.

Tein sosiaalisessa mediassa pienen kyselyn hahmottaakseni suomalaisten hoitajien reaktioita koronapandemiaan. Suurin osa kyselyyn vastanneista raportoi pandemian aiheuttaneen stressiä (133 vastaajaa) ja uupumusta (124). Myös ärtymys (90) oli yleinen oire. Heikentynyt keskittymiskyky ja/tai muisti (63) sekä ahdistus (49) ja unettomuus (44) olivat melko yleisiä oireita. Sen sijaan masennus (17), toivottomuus (17) ja pelko (16) olivat listan hännillä.

Tutkimuksesta riippuen terveydenhuollon henkilöstö on kärsinyt eniten unettomuudesta, ahdingosta tai stressistä ja uupumuksesta. Niin kuin pienessä kyselyssäni kävi ilmi, myös suomalaisessa mediassa on tuotu esille terveydenhuollon henkilöstön uupumista. Uupuminen ei rajoitu vain koronapandemian eturintamassa työskenteleviin tehohoitajiin, vaan myös monet muut ovat joutuneet mukautumaan muutoksiin, venymään ja taipumaan, pelkäämään pahinta ja toistuvasti — jopa turhautuneina — ohjaamaan potilaita ja asiakkaita toimimaan oikein. Ärtymyksen kuvattiinkin liittyvän ihmisten haluttomuuteen noudattaa viranomaisten antamia suosituksia koronapandemian hillitsemiseksi. 

Lopulta kaikki nämä mielenterveyteen viittaavat oireet tulisi ottaa vakavasti, sillä ne vaikuttavat todellisten ihmisten elämään yksilökohtaisesti ja ne vaikuttavat myös terveydenhuollon ammattilaisten työkykyyn ja siten potilasturvallisuuteen ja potilashoidon laatuun. 

Meidän on selvittävä tästä koronapandemiasta yhdessä.

Lähteet

Lai, J., Ma, S., Wang Y., Cai, Z., Hu, J., Wei, N. et al. (2020). Factors associated with mental health outcomes among healthcare workers exposed to coronavirus disease 2019. JAMA Network Open,3(3), e203976. https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2020.3976.

Liu, X., Cheng, Y., Wang, M., Pan, Y., Guo, H., Jiang, R. & Wang, Q. (2020). Psychological state of nursing staff in a large scale of general hospital during COVID-19 epidemic. International Journal of Environmental Research and Public Health, 17(5), 1634-1639. https://doi.org/10.3390/ijerph17051634.

Pappa, S., Ntella V., Giannakas, T., Giannakoulis, V. G., Papoutsi, E. & Katsaounou, P. (2020). Prevalence of depression, anxiety, and insomnia among healthcare workers during the COVID-19 pandemic: A systematic review and meta-analysis. Brain, Behavior and Immunity, 88, 901-907. https://doi.org/10.1016/j.bbi.2020.05.026.)

Sampaio, F., Sequiera, C. & Teixeira, L. (2020). Impact of COVID-19 outbreak on nurses’ mental health: a prospective cohort study. Environmental Research. https://doi.org/10.1016/j.envres.2020.110620.

Spoorthy, M. S., Pratapa, S. K. & Mahant, S. (2020). Mental health problems faced by healthcare workers due to the COVID-19 pandemic - a review. Asian Journal of Psychiatry, 51, 102-119. https://doi.org/10.1016/j.ajp.2020.102119.

Wu, T., Jia, X., Shi, H., Niu, J., Yin, X., Xie, J. & Wang, X. (2020). Prevalence of mental health problems during the COVID-19 pandemic: A systematic review and meta-analysis. Journal of Affective Disorders, 281, 91-98. https://doi.org/10.1016/j.jad.2020.11.117.

Zhang, Y., Wei, L., Li H., Pan, Y., Wang, J., Li, Q., Wu, Q. & Wei, H. (2020). The psychological change process of frontline nurses caring for patients with COVID-19 during its outbreak. Issues in Mental Health Nursing, 41, 525-530. https://doi.org/10.1080/01612840.2020.1752865.

Yhdysvaltain koronatilanteesta

Kuva: Mike Moloney / StockSnap.io

Lokakuun alussa kirjoitin siitä, että olen palannut Suomeen. Paluuni tapahtui jo elokuun lopulla ja olin koronakaranteenissa kaksi viikkoa ennen kuin palasin vanhaan työhöni. Sen jälkeen on pitänyt kiirettä, sillä olen tehnyt paljon ylitöitä rahallisen tilanteen vakauttamiseksi; valtameren yli muuttaminen ei ole erityisen halpaa.

Palasin Suomeen osittain Yhdysvaltain koronatilanteen vuoksi.

Kirjoitin hiljattain kokemuksistani ja havainnoistani Twitterissä.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun luin, että koronalle altistuneet hoitajat olivat tehneet töitä Taysissa. Kirjoitin, että Yhdysvalloissa tämä on arkipäiväistä, sillä koronatilanne on niin paljon huonompi – ja koska Yhdysvalloissa ei yleisesti ottaen ole ammattiliittoja ajamassa sairaanhoitajien tai muiden työntekijöiden etuja, ainakaan yhtä merkittävällä tavalla kuin Suomessa.

Ohiolainen sairaala, jossa itse tein töitä parin vuoden ajan, oli perustanut kolme uutta teho-osastoa ja kolme uutta valvontaosastoa pelkästään koronan vuoksi sen jälkeen, kun olin lähtenyt. Ennen tätä koronapotilaat oli keskitetty sairaalajärjestelmän (sairaanhoitopiiriä vastaava kokonaisuus) yhteen sairaalaan ja ylivuotopotilaat puolestaan sijoitettiin sairaalaani kohorttiosastolle. Koronapotilaiden kanssa työskenteleville maksettiin erityistä koronalisää ja sankariuden luvatussa maassa vapaaehtoisia tuntui löytyvän ihan riittävästi ylläpitämään koronaan liittyvää toimintaa.

Yleisesti ottaen korona on ajanut yhdysvaltalaisen terveydenhuoltojärjestelmän murtumispisteeseen. Vaikka koronaan sairastuneille on saatu luotua petipaikkoja, henkilöstöresursseista on puutetta, sillä myös sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ihmiset ovat sairastuneet koronaan eturintamassa työskennellessään. Tästä syystä on sitten jouduttu todistamaan sitä, että koronapositiiviset ammattilaiset hoitavat koronapositiivisia potilaita. 

Tämän ohella tilanteesta tekee entistä turhauttavamman moni seikka.

Ensinnäkin päivystykseen kerääntyy tehohoitopotilaita, mutta päivystyksen tulisi silti jatkaa tavallista toimintaansa. Vaikka toiset potilaat jättävät hakeutumatta sairaalaan koronan pelossa, päivystyksen tulisi silti kyetä palvelemaan myös muita kuin pelkästään koronapotilaiden tulvaa. Päivystyksessä ei ole resursseja eikä asianmukaista pätevyyttä hoitaa tehohoitopotilaita pidemmällä aikajänteellä. Potilasturvallisuuden vuoksi potilaille olisi löydettävä paikka teho-osastolta, mutta kun naapuriosavaltioissakin on saavutettu maksimikapasiteetti, potilaat joutuvat odottamaan päivystyksessä.

Kun teho-osastolta lopulta vapautuu paikka, terveydenhuollon ammattilaiset joutuvat arvioimaan ja valitsemaan kuka ventiloiduista potilaista todennäköisimmin selviää hengissä. Se, johon valinta ei osunut, on saattanut kuolla seuraavaan aamuun mennessä.

Osavaltiosta riippuen on annettu määräys pysyä kotona tai määräys maskipakosta. Kaikki osavaltiot eivät kuitenkaan ole ottaneet koronaa tosissaan ja esimerkiksi Floridassa opiskelijat kokoontuivat spring breakille suurin joukoin. Ajan myötä toiset väsyivät maskin käyttöön niin paljon, että alkoivat vastustaa sen käyttöä ja koronaa ylipäätään. 

Koronapositiiviset, intubaation kynnyksellä olevat potilaat ovat väittäneet, että korona on vain huijausta. Kaikesta tieteenvastaisesta käytöksestä ja sen aiheuttamasta turhautumisesta huolimatta ammattilaisten on hoidettava potilaita tasavertaisesti, turvallisesti ja laadukkaasti. Näissä tilanteissa sairaanhoitajille käy hyvin ilmi se, miten fake news -rummutus on juurtunut ja miten vähän sitten ihmiset arvostavat sairaanhoitajien tai edes lääkärien ammattitaitoa. Tilanteen eskaloituminen olisi voitu estää, jos ihmiset olisivat ajatelleet muutakin kuin itseään ja jos ihmiset olisivat suostuneet uhraamaan aikaa ja vaivaa suuremman tavoitteen vuoksi.

Sairaanhoitajat ovat joutuneet todistamaan miten kamala korona on. Useammat kollegat ovat olleet järkyttyneitä siitä, että kun intuboitua potilasta käännetään hieman toiseen asentoon, saturaatiotaso laskee 70 prosenttiin ja toipuminen tästä kestää tuntitolkulla. Happeutuminen on oleellista aivojen optimaaliselle toiminnalle ja korona on liitetty neurologisiin oireisiin. Lisähapen tarve voi kestää lopunikää ja rajoittaa kovasti normaalia elämää.

Koronaan liittyy myös muita hengenvaarallisia oireita, kuten massiivit keuhkoemboliat ja aivoverenkierron häiriöt. Kaikkien näiden liitännäisoireiden vuoksi hoito teho-osastolla on vaativaa eikä tällaiseen kouluteta hetkessä tai korvata reservein. Yhdysvallat kärsii jo nyt vakavasta sairaanhoitajapulasta ja myös lääkäreistä on pulaa; jälkimmäisen vuoksi koulutetaan midlevel-ammattilaisia, kuten nurse practitioner (NP) ja physician's assistant (PA).

Samoin sairaanhoitajat ovat joutuneet todistamaan, kuinka koronapotilaat kuolevat yksin. Vaikka sairaanhoitaja kykenisikin olemaan paikalla kuoleman hetkellä, sairaanhoitaja on pukeutunut suojavarusteisiin, joiden alta näkyvät hädin tuskin silmät. Läheiset saattavat olla videopuhelun kautta yhteydessä potilaaseen, mutta sekään ei ole yhtä lohduttavaa kuin läheisen ihmisen kosketus ja läsnäolo. Monissa kulttuureissa vainajan laitto tai muunlainen hyvästely on tärkeää, mutta koronan vuoksi nämä vierailut ovat jääneet pois kuvioista. Hautajaisiakaan ei välttämättä järjestetä tavalliseen tapaan. Koronapotilaille ei yleisesti ottaen tehdä edes ruumiinavauksia.

Suojavarusteista puheen ollen tilanne on ollut naurettava (jos siinä olisi jotain hauskaa) ottaen huomioon, että Yhdysvallat on maailmanhistorian rikkain maa. Sairaalassani testattiin maskin sopivuus ja annettiin keväällä yksi N95-maski, jota oli käytettävä ainakin syksyyn asti. Toki Battellea käytettiin dekontaminaatioon, mutta moni kyseenalaisti maskin turvallisuuden, kun maskin kuminauhat joutui niittaamaan uudestaan ja uudestaan. Lisäksi kirurgisia suu-nenäsuojuksia joutui käyttämään säästeliäästi, usein ainakin viikon ajan.

Maskitilanteen lisäksi muissa sairaaloissa jouduttiin käyttämään jätesäkkejä varsinaisten suojatakkien asemesta. Tilanne olisi ollut varmasti parempi, jos poliittiset päättäjät olisivat hyväksyneet pandemian olemassaolon ja ylläpitäneet valmiussuunnitelmaa asianmukaisella tavalla.

Vaikka monet potilaat jättävät hakeutumatta päivystykseen tai urgent careen, on etenkin tiettyjä tapauksia, joissa ei voida välttyä hoitojaksolta. Esimerkiksi sydäninfarktit ja auto-onnettomuudet eivät maagisesti pidä taukoa, kun koronan kaltainen pandemia jyllää maailmalla. Kun sairaalat pursuavat koronapotilaita, muidenkin potilaiden kuolleisuus ja muut komplikaatiot lisääntyvät. Terveydenhuollon ammattilaiset eivät ehdi venymään joka paikkaan vaaditussa tahdissa varsinkaan suojavarusteissa, henkilökunta on turhautunutta ja uupunutta ja saanut osakseen liikaa kiittämättömyyttä ja arvostuksen puutetta.

Vallan vaihtuessa Yhdysvalloissa, on luvattu, että tiede nousee jälleen päätöksenteon keskiöön. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että monet ihmiset ovat ehdollistettu toimimaan vahingollisesti. Virheiden korvaaminen vie aikaa ja energiaa, jos onnistuu sittenkään tyydyttävällä tavalla. Toinen toivoa luova tekijä on koronarokote, mutta sillä saavutettava hyöty on tavoiteltua heikompi, jos nämä ehdollistetut ihmiset kieltäytyvät ottamasta rokotetta. Miten mahtaa käydä Yhdysvaltain hegemonialle koronan edessä?

Paluu vanhaan osoitteeseen ja Suomeen

Kuva: Bruce Mars / StockSnap.io

Kirjoitin blogiani jonkin aikaa Tehy-lehden verkkoalustalla, mutta nyt olen palannut tähän osoitteeseen. Ne, jotka ovat seuranneet blogiani ja Tehy-lehden kolumnejani, tietävät, että tässä välissä olen ehtinyt tehdä sairaanhoitajan töitä myös ulkomailla. Nyt osittain koronan vuoksi olen palannut koti-Suomeen, vanhaan tuttuun työpaikkaani.

Tehy-lehden silloinen päätoimittaja oli löytänyt blogini netistä ja pyysi minua kirjoittamaan blogia. Mielelläni kirjoitin blogia heidän alustalleen, etenkin, kun siitä sai rahallista korvausta. Kirjoitin myös lehdessä julkaistavaa kolumnia, jossa aiheeni keskittyivät paljolti sairaanhoitajuuteen Yhdysvalloissa.

Muutin Yhdysvaltoihin marraskuussa 2018. Työpaikkani sijaitsi Ohion osavaltiossa lähellä Kanadan rajaa. Olin töissä alkuun trauma- ja progressiivisella osastolla, mutta sairaalan lisäosan valmistuessa muutimme ja jakauduimme kahdeksi eri osastoksi. Itse päädyin jatkamaan traumaosaston sairaanhoitajana.

Korona on varsinkin Yhdysvalloissa ollut erityisen suuri epävarmuustekijä. Jännitin pääseekö Yhdysvalloista kohta enää ollenkaan matkustamaan sen ulkopuolelle. Koronatilannetta on liittovaltiotasolla johdettu erittäin huonosti, mutta esimerkiksi Ohion osavaltiossa toimittiin melko esimerkillisesti ja itsellä oli ihan turvallinen olo. Suomeen saapuessani ihmetyttikin, miksi juuri kukaan ei käytä suu-nenäsuojusta.