Hoitotyön informatiikan maisteriopinnot

Olen hiljattain aloittanut hoitotyön informatiikan maisteriopinnot, mistä olen kovin innoissani. Nyt ymmärrän, miten ala on kutsunut minua jo pidempään. Koen, että hoitotyön informatiikassa yhdistyvät sopivasti hoitotyön ja informaatioteknologian osaaminen kovin laaja-alaisella alalla.

American Nurses Association (2015) määrittelee hoitotyön informatiikan erikoisalaksi, joka tunnistaa, määrittelee, hallitsee ja kommunikoi dataa, informaatiota ja tietoa hoitotyössä. ANA:n (2015) mukaan hoitotyön informatiikka tukee sairaanhoitajia, potilaita, moniammatillista tiimiä ja muita sidosryhmiä päätöksenteossa haluttujen hoitotulosten saavuttamiseksi, ja päätöksentekoa tuetaan tietorakenteilla ja -prosesseilla sekä informaatioteknologialla.

Koulutus alkoi johtajuuden opinnoilla. Kurssilla kävimme läpi erilaisia johtajuuden malleja ja reflektoimme omaa johtamisosaamista ja -tyyliä. Valitettavasti itselleni ei ollut ehtinyt kertyä johtamisosaamista ennen kurssia, mutta saatoin silti tarkastella persoonallista tyyliäni. Opin, että osallistava transformatiivinen johtaminen on arvioitu tehokkaimmaksi johtamistyyliksi, minkä suhteen intuitioni osui oikeaan.

Johtajuusopintojen jälkeen olen päässyt aloittamaan hoitotyön informatiikan perusteista ja näyttöön perustuvan käytännön hyödyntämisestä potilaskeskeissä hoitotyössä ja kansanterveydessä. Olen pohtinut, miten hoitotyön informatiikka vaikuttaa hoitoonpääsyyn nykyteknologian aikana ja mitkä tekijät määrittelevät parhaita hoitotuloksia. Olen vahvistanut osaamistani luotettavien tietolähteiden etsimisessä ja tutkimusten kriittisessä tarkastelussa. Syventymistä näihin aiheisiin on vielä paljon edessä, mutta aiheet ovat varsin mieluisia jo sairaanhoitajaopintojen ajalta.

Nyt jo haaveilen siitä, miten voin hyödyntää koulutustani tulevaisuudessa. Tällä hetkellä koen valinnanvaikeutta, mutta uskon, että näkemys tarkentuu opintojen myötä. Olen onnellinen siitä, että saan opiskella tätä alaa ja kehittyä toisella tapaa hoitotyön asiantuntijaksi.

Lähde

American Nurses Association. (2015). Nursing Informatics: Scope and Standards of Practice (2nd ed.). Silver Spring, MD: American Nurses Association.

D niin kuin delirium ja diatsepaami

Hoitotyössä interventioiden oikea-aikaisuus voi toisinaan olla elintärkeää, toisinaan se säästää turhalta kärsimykseltä (potilas) ja turhalta työltä (hoitaja). Hoitajalla on oltava tietotaitoa erilaisista sairauksista ja kokemusta hoitotyön käytännöstä voidakseen ennakoida ja varautua potilaan tilan muutoksiin. Näyttöön perustuvilla prosessikuvauksilla ja yhdessä sovituilla esim. osastokohtaisilla hoitoprotokollilla pyritään edistämään hoidon laatua ja tasa-arvoisuutta.

Mitä tulee vaaleanpunaisiin elefantteihin, ei pidä luottaa potilaan näennäisen hyvään ulkoiseen vointiin. On erotettava toisistaan krapula ja delirium, joka on sairaalahoitoa vaativa ja hengenvaarallinen tila, vaikka alkometri näyttääkin nollaa. Kun rankka juominen on loppunut kuin seinään, alkuun vain vähän tutiseva ja ihan asiallinen potilas saattaa lyhyessäkin ajassa muuttua sekavaksi, levottomaksi ja aggressiiviseksi ja alkaa nähdä ja kuulla harhoja.

Potilaan kärsimystä – kyseessähän on aivomyrsky – vähentää ennakoiva ja oikea-aikaisesti aloitettu ns. diatsepaamiloudaus eli kyllästyshoito. Lääkkeen kanssa ei tarvitse kitsastella. Kun tätä rauhoittavaa tavallisesti määrätään 5 mg tai 10 mg kerran pari päivässä, deliriumpotilas voi tarvita 20 mg per tunti jopa 250 mg saakka. Tavoitteena on saada potilas nukahtamaan. Uni tekee hyvää.

Hoitajan on ymmärrettävä lääkeintervention tärkeys jo siinä vaiheessa, kun deliriumpotilas ei vielä oireile pahemmin. On kuitenkin yleinen virhe lykätä lääkehoidon aloittamista, kunnes sekavuus alkaa todella näyttäytyä tai antaa lääkettä liian vähän tai liian harvoin. Diatsepaamin lisäksi voidaan hyödyntää muitakin lääkkeitä, mutta lopulta potilas voi vaatia valvontahoitoa sedatoivan deksmedetomidiini-infuusion aloittamiseksi.

Manipuloinnin keinot*

Työssäni kohtaan useimmiten todella sairaita potilaita. Huolimatta voimakkaasta kivusta ja muista vakavista oireista, ei ole tavatonta, että potilas vähättelee tarpeitaan tai jopa kieltäytyy lääke- tai muusta hoidosta. Tilanteet herättävät ristiriitaisia tunteita hoitajassa, jonka roolina on auttaa, kun potilas on ensin apua pyytänyt. Ovatko vähättely ja kieltäytyminen ehkä myös turhautumista liiallisen kärsimättömään elämään, jossa ei haluta ottaa vastuuta?

Sillä toisaaltahan aikaamme leimaa medikalisaatio, tarve määrätä ja käyttää lääkkeitä, kun niitä ei todellisuudessa tai välttämättä tarvittaisi. Medikalisaatiolla on monenlaisia seurauksia: Ruotsissa parasetamolin myynti ruokakaupoissa lopetettiin maksavaurioiden lisääntymisen myötä, Helsingin Sanomat vertaa antibioottien tehon katoamista ilmastonmuutokseen ja Tiede-lehti terrorismiin, ja vuonna 2013 masennuslääkkeitä korvattiin 428 200 henkilölle. Lisäksi diagnoosijärjestelmien uudistuksia tai niiden ehdotuksia on kritisoitu tavallisten tunteiden luokittelemisesta häiriöiksi.

Päätöksenteossa roolinsa on myös kaikinpuolin ähkyilevällä tietoyhteiskunnallamme, jossa myös terveydenlukutaito on vaihtelevaa. Kun yhtälöön lisätään sairastumisen myötä syntynyt epävarmuus, tiedon vastaanottaminen ja käsittely saattaa vaikeutua olennaisesti. Tällöin jopa tunteisiin vetoavat, mutta epätieteelliset ja yhden yksilön kokemuksiin perustuvat kauhutarinat saavat huomiota. Niiden avulla saatetaan argumentoida terveydenhuollon ammattilaisten tietotaitoa vastaan ja kieltäydytään rutiininomaisimmista ja siten turvallisimmista hoidoista. Pelko on ylivoimaista.

Monet asiat vaikuttavat olevan ristiriidassa keskenään, mutta tietoa on osattava myös käsitellä hyötyäkseen siitä. Usein oireita tulkitsevat nettisivustot ehdottavat turhan helposti vakavia diagnooseja. Terveydenhuolto saakin jatkuvasti kritiikkiä, kun asiakkaan tai potilaan ennakko-odotukset tai vaatimukset eivät toteudu.

Sairaanhoitajalla onkin velvollisuus suunnitella ja toteuttaa potilaan hoitoa näyttöön perustuvan tiedon avulla. Avoimen vuorovaikutuksen keinoin voi saavuttaa potilaan luottamuksen, ja sitä myötä potilas on valmiimpi kuuntelemaan ammatillista näkemystä ja ottamaan sen vakavammin harkintaansa. Toisinaan luottamuksen lisäksi on erityinen tarve luoda rajoja ja turvallisuutta.

Huolimatta kaikista pyrkimyksistämme ja siitä, että luotettava tieteellinen näyttö on perusteltua, potilas saattaa kieltäytyä, itsemääräämisoikeutensa turvin.

* Huom! Sairaanhoitajan tehtävänä ei ole manipuloida asiakkaitaan tai potilaitaan. Tekstin tarkoituksena on kuvata sairaanhoitajan roolia alalle spesifin tiedon välittäjänä sekä olennaisen ja tarpeellisen tiedon rajaajana potilaan informoidun päätöksenteon tueksi.