 |
| Merja Merasto, Petri Jalonen, Jani Silvast, Cristina Andersson, Tomi Einonen, Jaana Laitinen-Pesola ja Katja Saarinen poseeraavat medialle Paro-hylkeen kanssa tilaisuuden päätteeksi. |
Ketään ei varmasti yllätä, että Japani ja Etelä-Korea ovat robotiikan edelläkävijöitä. Jonkin verran yllättävää kuitenkin on se, että Suomi on niin jäljessä kaikessa kehityksessä. Suomi ei pärjää edes Pohjoismaiden välisessä vertailussa. Ruotsissa on kehitetty ääniohjattava sosiaalinen robotti, joka lukee lehtiä ja tekee käytännön töitä. Robotti myös mahdollistaa telepresenssin eli etäläsnäolon. Tanskassa on laadittu robotisaatiostrategia. Terveysteknologian käytön vähäisyys Suomessa tekee karhunpalveluksen sen viennille: kuka ostaa sitä, mihin ei itsekään usko?
Hoitotyön käytännön kannalta muutosvastarintana näyttäytyvä asenne on yksi ratkaisevista tekijöistä. Usko on uusissa sukupolvissa. Tutkimusten mukaan 80 % nuorista kokee teknologian helpottavan hoitotyötä. Yleisesti ottaen enemmistö kuitenkin haluaa kehittää saatavilla olevaa teknologiaa. Käyttöönotettavien sovellutusten on oltava mahdollisimman valmiita ja hyödyllisiä, jotta ne pääsevät tarkoitukseensa. Kenelläkään ei ole aikaa eikä halua tuijottaa tiimalasia.
Muutosvastarinnasta ei tarvita senkään kummoisempaa esimerkkiä kuin hoitotyön kirjaaminen. Itse olen 25-vuotias ja olen oppinut kollegoiden turhautumisten kautta ymmärtämään syitä muutosvastarinnan takana. Kun aloitin nykyisessä työpaikassani, jouduin opettelemaan aivan erilaisen potilastietojärjestelmän, mutta se oli suhteellisen helppoa tietoteknisen metatiedon ja -osaamisen vuoksi. Jo 10 vuoden ikäero voi vaikuttaa merkittävästi, kun ajatellaan ajankohtaa, jolloin PC:t yleistyivät kotitalouksissa. Toinen osa-alueensa on kirjaamisen sujuvuus: kynä ja paperi eivät tuota kummoisia ongelmia, mutta kymmensormijärjestelmä on huomattavasti tehokkaampi ajankäytön kannalta kuin yksisormijärjestelmä – etenkin jos joutuu katsomaan vuoroin näppäimistöä, vuoroin monitorille ilmestynyttä tekstiä. Nykytilanteessa itseäni harmittaa eniten se, että ei olla päästy todellisesti "paperittoman sairaalan" käytäntöihin kiinni, vaan junnataan välimaastossa ja virheitä syntyy.
Palatakseni vielä toiseen kappaleeseen: Hoitajat ehtivät hädin tuskin tekemään välttämättömimmän, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen jää hyvin vähäiseksi. Tämä yhtälö aiheuttaa jatkuvasti stressiä hoitajille. Kotihoidon tilasta on viime aikoina keskusteltu paljon: hoitajat juoksevat asiakkaalta toiselle ja asiakkaan luona vietetty aika voi olla jopa hoputtamista. Työtä on enemmän kuin resursseja. Muistihäiriöinen vanhus joutuu elämään ahdistuksen kanssa, sillä hän ei muista, että joku on hänen luonaan käynyt tai milloin tämä joku on käynyt, vaikka tämä olisi vasta painanut oven kiinni perässään. Sosiaalinen robotti voisi lievittää ahdistusta ja pelkotiloja, mutta tarkemmin tuntematta kehityksen tämänhetkistä tilaa tai sosiaalisen robotin käytännön toimintaa, herää kysymys: miten muistihäiriöinen osaa hyödyntää robottia?
Esille tuotiin myös toisenlainen, fyysinen näkökulma: syöttävä robotti tukee syömiseen itse kykenemättömän henkilön itsenäisyyttä näinkin perustavanlaatuisen tarpeen osalta. Taustalla oli todellinen kokemus siitä, että toinen ihminen syöttämässä on alentavaa. Fyysisyyteen liittyy myös se, että roboteilla voitaisiin teettää raskaat, mekaaniset rutiinit, kuten nostamiset, jotka ovat riskialttiita sekä nostettavalle että nostajalle, vaikka käytössä olisikin arsenaali erilaisia apuvälineitä. Oletan, että mitä vanhemmaksi elämme, sitä huonokuntoisempia keskimäärin olemme, mutta tulevaisuudessa myös elämäntapojen epäterveellisyys tullee vaikuttamaan entistä laajemmin. Miksi emme ottaisi apua vastaan?
Saarisella oli omaan kokemukseen perustuva mielenkiintoinen näkökulma tarjottavana muutoin hoitaja- ja robotiikkalähtöiseen keskusteluun. Nykyiset proteesit ovat vielä kovin mekaanisia ja rajoittavat toimintakykyä ja liikkumismuotoja. Mekaanisuuden vuoksi eri aktiviteetit saattavat vaatia eri proteesin, ja tällöin hinta muodostuu kynnykseksi. Keskustelussa mainittu exoskeleton eli eräänlainen ulkoinen tukiranka tukee liikkumista halvaantumisenkin jälkeen. Kehitys vaatii vielä aikansa. Siinä missä sähköpyörätuolin hinta on noin 13 000 €, exoskeletonille hintaa kertyy 17 000 €. Keskustelua eriarvoistumisesta on käytävä jo alussa ja mietittävä yhteiskunnan varojen kohdentamista. Eräänlaisensa tulevaisuuden mahdollisuus lienee 4D-printtauksessa, jossa proteesi voisi kasvaa ohjelmoinnin mukaisesti, mikä toisi yksilöllisyyttä asiassa, jossa jokaisen tarve on yksilöllinen.
Lopulta pelkokuvista huolimatta on mahdotonta korvata hoitotyön ammattilaisen tietotaitoa ja inhimillistä kykyä arvioida teknologian avulla saatavaa mitattavissa olevaa dataa robotilla. Tällainen ajatus nostattaa aiheellisesti huolta niin hoitotyön ammattilaisissa kuin kaikissa meissä, jotka olemme potilaina tai asiakkaina. Alkuun käsiäänestyksen perusteella vähemmistö oli sitä mieltä, että antaisi robotin hoitaa itseään. Keskustelussa kuitenkin avattiin robotiikan merkitystä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja lopulta enemmistö oli sitä mieltä, että robotit ovat tervetulleita myös hoitotyön avuksi. En itsekään osannut luoda tarkempaa kuvaa kaikista robotiikan mahdollisista sovellutuksista nimenomaan hoitotyössä, mutta ehdottomasti kannatan kaikkea, mitä helpottaa työn tekemistä ja antaa aikaa sille, mikä on oleellisinta. Myös kustannustehokkuus- ja turvallisuusnäkökulmat ovat tärkeitä, kunhan ne eivät mene inhimillisyyden edelle. Robotiikkaa ihmisten vuoksi.
***
Twiittasin pari tuntia ennen keskustelutilaisuuden alkua Merjalle, joka on tullut tutuksi myös twiittisfäärissä. Kun yleisö alkoi valua ulos ja reportterit olivat melkein jo ehtineet kaapata hänet, kuljin vastavirtaan tervehtiäkseni ja vaihtaakseni edes pari sanaa Merjan kanssa, joka kyllä heti tunnisti kuka olen. Harmi, etten ehtinyt yhteisselfietä napata ajan hengen mukaisesti.
@MerjaMerasto Me näemmekin tänään Porissa 😉 #SuomiAreena
— Rayan (@rayanhamalainen) July 13, 2015
@rayanhamalainen Hei, oli tosi kva tavata! Hienoa, että tulit tapaamaan. Pidetään yhteyttä!
— Merja Merasto (@MerjaMerasto) July 13, 2015
Itse olen hieman skeptinen noiden suhteen. Toisaalta, mutta sitten taas... Riippuu vähän, että minkälaisia asetuksia noihin olisk mahdollista luoda ja mihin niitä sitten oikeasti käytettäisiin. Esim. jos ajatellaan tilannetta, että potilas pyytää vettä, ja robotti tuo sen hänelle. Ensinnäkin potilaalla saattaa olla nesterajoitus/-lista, jonka olemassaoloa hän ei muista. Toisekseen meillä ainakin on asukkaita, joiden voisin kuvitella passuuttavan tuollaista robottia ihan 6-0, vaikka osaisivat itsekin. Joidenkin mielestä vaan on kivempi, kun hoitaja tekee puolesta: nostaa ylös tuolista, laittaa housut jalkaan ja tuo ruoankin sänkyyn, ettei vaan tarvitse nousta. Toinen ongelma tietysti on asukkaat, jotka saattavat ruveta agressiivisiksi (jopa ihan yhtäkkiä). Ei olisi kiva, kun kalliilta robotilta potkaistaan jalka irti tms. Vaikka kai noi vankkaa tekoa olisivat...
VastaaPoistaOnhan teknologiassa toki hyvätkin puolensa. Meidän asukkaat esimerkiksi tykkää kovin rentoutustuolista, yhdelle omaiset ostivat sellaisen hienon kostutuslaitteen, ja toiselle taas tuotiin valokuvakehys, jossa kuvashow. Muutamat ovat opetelleet käyttämään tietokonetta ja kirjoittelevat tai katsovat sillä videoita.
kyllä minä antaisin robottien enemmän hoitaa itseäni kuin suomalaisten sairaanhoitajien tai lääkärien. 15 vuotta sairastanut ja syönyt säännöllisesti lääkkeitä, niin huomannut ettei hoitohenkilöstön pätevyys suomessa ole kovin ihmeellistä ja ylilyöntejä sattuu tuon tuosta heille. robotit eivät siihen syyllisty onneksi. uskon että joskus... joskus sairaanhoitajat ja lääkärit korvaavat robotit ja ihmiset miettivät silloin että silloin vanhaan aikaan asiat olivat paljon pahemmin ja nykyisin asiat ovat järjettömän paljon paremmin.
VastaaPoista